kaiutinjalustat.01 farssinen prosessikuvaus
Kesällä olin vähän off-grid. Softajutut ei oikein jaksaneet kiinnostaa. Elin mökillä Vippe-koiran kanssa, luin paljon erinomaisia kirjoja, ja täytin päätäni muulla, kuin pohdinnalla siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tekoälyn lopullinen esiinmarssi ohjelmoinnissa tuntui siltä, ettei tässä olla enää kuin tekoälypaimenia. Tapa ratkoa ongelmia sormenpäillä, jota oli harjoiteltu opinnoissa usean vuoden ajan, tuntui olevan nyt merkityksetöntä. Markkinat ei paljoa välitä siitä, mistä kukakin nauttii alallaan. Elämme historian virrassa! Matto vedettiin jalkojen alta, kun työtä ei löytynytkään kiivaasta yrittämisestä huolimatta – etsin ja löysinkin merkitystä muualta. Kuvataiteet, ihmissuhteet, kirjallisuus ja toki disain, jota tämä julkaisu koskee. Tämä projekti olikin kesän haastavin. Vuodatin ainakin verta ja hikeä sitä tehdessä, kyyneleistä en muista, vaikka olisivat nekin sopineet vuodatettavaksi paikoin.
Farssintäyteiset vaiheet ja vastoinkäymiset:
- Pitkä suunnittelu- ja tutkintavaihe: Omat halut rakenteen ja muodon suhteen kestivät oman aikansa kirkastua. Lopulta ratkaisu selkeni vasta kun astuin puuvarastoon.
- Ensimmäinen ratkaisu johti umpikujaan, ja niin myös toinenkin: Alkuperäinen puutavara, jota käytin jalkoihin, oli aivan liian heppoista. Asetettuani kaiuttimen jalustalle testiksi, kokonaisuus huojui ja heilui huvittavan paljon. Päätin jykevöittää jalustan puuvillanarulla. Se toimi osittain, mutta ei tarpeeksi hyvin, ja näytti melko karmealta. Onneksi löysin varastosta vanhan verhotangon, josta sahasin uudet tukevat jalat.
- Ajatuksissani porasin liian monta reikää: Pylväsporakone, suunnitelmien muutokset ja aivot autopilotilla aiheuttivat kokonaisuudessaan 32 (!) ylimääräistä reikää. Sentään ne osuivat samoihin paikkoihin kaikissa osissa, jolloin reikien korkitseminen puutapeilla loi jalustoihin tahatonta, mutta tervetullutta visuaalista ilmettä.
- Sylinterimäisten osien poraus tarkasti osoittautui haastavaksi: Verhotangon sisäänastuminen loi uusia ongelmia, joita en alkuperäisessä suunnitelmassa ollut huomioinut. Miten porata pyöreään osaan A. täysin keskeltä reikä läpi ja B. miten porata toinen samanlainen reikä 90 asteen kulmassa edelliseen?
- Koska poraukset eivät osuneet kohdalleen, tapittaminen oli haastavaa ja paikoitellen geometrisesti mahdotonta.
- Jouduin laajentamaan reikiä tai hyväksymään, etteivät tapit asettuneet aivan niin kuin olin suunnitellut.
- Osa kappaleista halkesi ja piti liimata uudelleen.
- Lopputuloksena osat eivät olleet aivan jiirissä. Ensimmäisen jalustan jälkeen rakensin toistuvia porauksia varten jigin. Sen avulla sylinterimäisen kappaleen sai asetettua tapin varaan ja käännettyä tarkasti eri porauksia varten. Menetelmä paransi kohdistusta huomattavasti. Jigi olisi voinut olla parempikin, mutta käänsin siinä vaiheessa katsettani muualle. Ihan täydellistä ei tullut!
- Menneen kesän ‘rankkasateet’ muistuttavat edelleen itsestään: Ulkona olleen työtason ylle viritetty sadesuoja romahti ja kasteli melkein kaiken: puut, työkalut, pylväsporakoneen ja työvihkon. Vihkon muste jätti jälkiä puuhun. Eikä siinä vielä kaikki: kastuneiden puiden poratut reiät turposivat, mikä teki tapittamisesta paikoitellen lähes mahdotonta sellaisenaan.
- Itse tuotteen muotokieli osoittautui hämmästyttävän työlääksi toteuttaa: Yhtä jalustaa varten porasin 80(!) reikää + 1. jalkojen 16 reikää per jalusta.
- Yksi mittavirhe jäi elämään: En vieläkään tiedä, miten onnistuin poraamaan toisen jalustan oikean alatuen etu- ja takareiät täsmälleen senttimetrin korkeammalle kuin muut. Olin ajatellut säilyttää levyjä jalustan sisällä, mutta nyt levyn yläreuna ottaa kiinni ylätukeen. Levyjen käsittely ei siis ole aivan niin sulavaa kuin suunnittelin. Koska virheen huomaa lähinnä levyjä näpräillessä, päätin olla mainostamatta sitä. Mutta tässä sitä nyt ollaan.
- Koska läpiporasin kaikki osaset toisiinsa, ja halusin jättää tapit näkyviin, päätin, että viimeistelen tappien päät veistäen ne taltalla tapitetun osan pintaan. Lopulta kuitenkin varomattomasti viimeisiä silauksia toimittaessa ote lipsui ja avasin taltan kulmalla oikean etusormeni pään. Oli vain pintaraapaisu ja jatkoin tekemistä, ja pamautin samaan kohtaan toisen kerran. Haava oli isompi ja viimeistely jäi siltä erää.
- Viimeistely vaati veriuhrin: Koska tapit kulkevat osien läpi ja halusin jättää liitokset näkyviin, päätin muotoilla niiden päät taltalla ympäröivän puupinnan tasalle. Tavoitteena oli saada liitoksista siistit, sellaiset, joista näkee käsityön jäljen. Viimeisten silausten aikana ote kuitenkin lipsahti ja taltan kulma raapaisi oikean etusormen päätä. Haava oli pintapuolinen, joten jatkoin työtä, ja osuin samaan kohtaan uudelleen. Tällä kertaa haava oli isompi, ja viimeistely jäi siihen.
- Seuraavaa projektia kohti (mummun syntymäpäivälahja): Määräaika lähestyi ja nyt tein sormi tupossa kehyksiä. Kuinkas sitten kävikään: porakone nappasi tuposta kiinni ja repäisi haavan taas auki. Sen jälkeen ei ole sattunut havereita.
Lopullinen jalustojen ryhti ja muoto ei oikein miellytä: Onko kyse vaan ongelmallisesta maailmaantuloprosessista vai oikeasti niiden olomuodosta, paha sanoa. Joku niissä kuitenkin häiritsee! Ehkä kyse on mittasuhteesta. Toisaalta, ei ne muunkaan kokoiset voi olla. Ehkä kyse on jalustojen ylänurkkien ‘meluisuudesta’, noissa risteyksissä tapahtuu ehkä vähän liikaa yhdessä kohtaa. Tai sitten kyse on väreistä ja tekstuureista, tai siitä, ettei noi kaiuttimet kuulostakaan niin hyviltä, että olisivat ansainneet näin monta työtuntia.
Lopulta:
- Idea kulki suunnittelusta valmiiksi esineeksi. Tarpeesta ja ajatuksesta syntyi lopulta käyttökelpoinen tuote. Kaikkiin ongelmiin löytyi ratkaisu, vaikka välillä piti muuttaa suunnitelmaa ja hyväksyä kompromisseja.
- Materiaali asettaa suunnittelulle rajat. Jämäpuun käyttäminen piti kustannukset pieninä, ja lähes kaikki puutavara löytyi mökin varastosta. Ostin ainoastaan tapit ja liiman. Samalla voisi huomauttaa, ettei ilmainen tai valmiiksi saatavilla oleva materiaali ole automaattisesti paras valinta: sen ominaisuudet ja työstettävyys vaikuttavat siihen, mitä kannattaa suunnitella ja miten.
- Tekemällä oppii tekemään. Ensimmäisen jalustan ongelmat eivät estäneet toisen rakentamista, vaan niiden pohjalta pystyin kehittämään menetelmiäni. Tekeminen on ajattelua.
- Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ollakseen onnistunutta. Jalustat eivät vastaa kaikilta osin alkuperäistä mielikuvaani, mutta ne ovat tukevat, kaiuttimet ovat oikealla korkeudella ja levyille on säilytystilaa, joten speksi on täytetty!
